Työstressiä näyttää helpottavan myös muun elämän järjestäminen niin, etteivät työasiat saa liikaa painoa
taloussanomat.fi Taloussanomat kysyi lukijoiltaan työstressistä
Lääkkeeksi stressaajille he tarjosivat muun muassa lenkkeilyä ja tiheää työpaikan vaihtoa. Uudelle työntekijälle eivät työt ehdi kasaantua.
- Ensiksikin tuosta viimeisestä, aika hauska, mutta vakavasti: muutos on aina kriisin paikka, uuden opettelu vaatii aina melkoisesti panostamista, lisää stressiä?
- Voisiko yleensä harrasteet, kuten liikunta ja musiikki auttaa. Fyysisesti eri tehotasoilla kuormittava liikunta, instrumentin soitto ja kuorolaulu on yhdistetty mielenkasautumien purkuun, stressin hyvään ennaltaehkäisyyn.
Työterveyslaitoksen johtavan psykologin Sirkku Kivistö suosittelee työn ja vapaa-ajan erottamista joka päivä tietyin rutiinein, esimerkiksi vaihtamalla kotivaatteet päälle.
- Entä harrasterutiinit? Lenkkeily voi rytmittää ja “raidoittaa” vapaa-aikaa. Päivittäinen liikunta ja musisointi voi olla elämänrytmin kiskot, perusrunko, joka pysyy samankaltaisena, vaikka ympärillä asiat ovatkin muutoksen turbulenssissa.
- Kaikki itsensä toteuttaminen, joka innostaa ja merkityksellistää elämää voi onneksi saada enemmän painoa omassa mielessä kuin työasiat.
TALOUSSANOMIEN LUKIJAKOMMENTTI: No problems, vuodessa on 8760 h, josta työaikaa keskimäärin n. 1700 h. Vapaa-ajasta tulee enemmän ongelmia.