Miksi ihminen hakeutuu haastellisiin tilanteisiin, – jo pienestä pitäen? Miksi Linnamäki säilyttää suosionsa sukupolvesta toiseen, – pikku killenä asuin Lintsin vieressä. Viime viikolla kuulin mielipiteen, että: Ilman haasteita ja jännittävää epävarmuutta, elämä olisi vain pelkkää TV:tä, – pelkkää passiivista apatiaa. Kun haasteet ja osaamisen taso kohtaavat, päästää hurmokseen, the flow -tilaan.

Toisaalta pelosta Franklin D Rooseveldt sanoi, että: There is nothing to fear but fear itself. One could argue that there is really no point in fearing fear although many people do, or at least the feeling of fear, but we certainly seem to have managed to find plenty of new things to fear as we release or remove old ones.

Entä, jos oppii rentoutumaan, eikä keskity pelkäämisen pelkoon, vaan fokusoituu tekemiseen? Ympäröivät positiiviset stressitekijät lisäävät fokusointi-ilmiötä ja helpottavat elämänhallintaa (Tammisuo 2007). Kiipeilyyn liittyy mielestäni jotain tämän suuntaista välillistä kehitystä. Kävimme kesäretkellä kehittämässä itseämme vuorilla Ruotsin ja Norjan rajaseudulla Kebnekaisella.

Poikain Kesäretki ‘08 oli varsin onnistunut, lounastauko 250m:ä paksulla jäätiköllä.

-

Toisaalta katsoppa mihin toteamukseen leffa The Wanted ( 2008 ) loppuu?